Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

14.4 Lähtöpäivä

Aamusta heräiltyämme aloimme pakkaamaan ja siivoamaan huoneemme ja pesemään loputkin pyykkimme. Pääsimme näkemään villakoiran synnytyksen. Tuula avusti hieman synnytystä vetämällä pentua ulos ja puhdistamalla hengitystiet limoista heilauttamalla pentua pää alaspäin. Puhuttiin siinä odotellessa jalostuksesta. Opimme kennelissä -lisää koirien jalostuksesta ja erinäkökannoista siihen. Erityisesti chihujen, mutta moni seikka pätee muihinkin rotuihin. - Erilaiset pentujen koulutustavat -Tiineiden ruokinnasta ja synnytyksestä -Chihuahuaoiden rakenteesta enemmän -Koiranäyttelyssä esiintymistä ja koirien esittämistä Töiden ulkopuolella opimme -Italialaisista perinne ruuista ja heidän ruokakulttuurista. Vieraita kutsutaan usein ja vieras tuo jotain syötävää mukana. Ruokailu kestää pitkään ja keskustelu on kovaäänistä. -muutamia italialaisia sanoja - kulttuuria ja historiaa, kun kierreltiin eripaikoissa. -Myös Italialainen kirkko tuli tutummaksi. Täällä papit eivät saa mennä naimisiin

13.4

Aamusta lähdimme kenneliin tuttuun tapaan, mutta tällä kertaa viimeistä kertaa ja kaiken lisäksi näyttöpäivä. Tuula kävi katselemassa työskentelyämme. Laitoimme koirat ulos ruokineen ja aloimme siivoamaan kenneliä. Harjailtiin koiria siivoiltiin ulkotarhoja ja pihaa, pestiin yksi koira. Pestiin vielä lopuksi ulkotarhat. Iltapäivällä laitoimme koirat ulos ja siivoiltiin. Pestiin koiria ja olimme ulkona niiden kanssa kun oli aurinkoinen päivä. Illalla vielä leikimme pointtereiden kanssa aja pesimme ne.

12.4

Aamusta lähdimme kenneliin siivoamaan ja laittamaan koirat ulos. Ruokittiin ne sinne ja siivoiltiin ulkoaitauksia. Lenkitettiin koiria.

11.4

Tänään meillä oli vapaapäivä ja lähdimme bussilla Montebelloon ja sieltä junalla Roomaan lähdimme kohti vanhaa kaupunkia, tehden viime hetken ostoksia. Kiertelimme uusiakin alueita. Täällä Italiassa on alkanut kivasti vihertämään ja kukkia kasvamaan puissa.

10.4

Aamulla menimme kenneliin siivoamaan ja laittamaan koirat ulos, ruokittiin ne. Alettiin maalaamaan kenneliin kuvia. Vahdittiin ulkona pentuja, jotka opettelivat ulkoiluun. Iltapäivällä laitoimme koirat taas ulos ja jatkoimme maalailuja. Pojille tuli tappelu ja yhtä purtiin korvasta, joten puhdistimme korvan

9.4

Aamulla aloitimme kennelin koirat laittamalla ulos, sitten aloimme kiireesti siivoamaan ennen kuin alkaisi sataa ja otimme koirat sisälle syömään. Pesimme koiria ja harjailimme. Annoimme myös keksit koirille. Iltapäivällä oltiin koirien kanssa sisällä harjattiin, treenailtiin pöydällä oloa pestiin koiria. Ja siivoiltiin kenneliä.

8.4

Kuva
Tänään Mirjam jäi kennelille ja Mirella lähti käymään näyttelyssä. Aamusta lähdin normaaliin tapaan kenneliin. Laitoin koirat ulos ja ruokinne. Aloin siivoamaan kenneliä. Sitten kävin keräämässä ulkotarhoista kakkoja pois ja pesin yhden koiran. Iltapäivällä lähdin kenneliin päästämään koiria pihalle ja siivoamaan kenneliä. Sitten harjailin koiria. -Mirjam Lähdimme 6.30 Toscanan maakuntaan, Sianoon koiranäyttelyyn. Matkaan lähti mukaan Francesco ja Sara ja koirista Nata  ja Melissa, Megan ja tutustumaan Olivia.  Menimme tietullimaksun läpi, näillä on semmonen laite, ettei tarvitse maksaa, koska se on vuosimaksulla. Matka kesti kaksi tuntia. Näyttely oli ulkona ja se oli kaikkien rotujen näyttely. Alue oli aika pieni, siellä oli neljä isoa teltta aluetta kehille. Häkki ja trimmi alueet olivat aivan kehien vieressä. Koiria taas puunattiin ja laitettiin aineita, suoristettiin suoristusraudalla turkkeja. Hiuslakan määrä kirveli silmissä, vaikka oltiin ulkona. Pointtereiden ja chihujen

7.4

Aamulla palasimme takaisin töihin. Päivästä näyttää tulevan taas kiva ja koirat pääsivät ulos nauttimaan auringosta. Siivosimme ja ruokimme koirat. Pienemmät pennut olivat myös ulkona ja leikimme niiden kanssa aamun. Lisäksi leikimme muiden koirien kanssa, sekä harjasimme niitä. Pesimme yhden koiran, joka on lähdössä huomenna näyttelyyn. Kävimme myös pesemässä pointterit, koska Natalia on lähdössä myös näyttelyyn mukaan. Lisäksi meille tuli yksi uusi koira vierailemaan, joka lähtee myös näyttelyyn matkaan. Se on Tuulan kasvatti ja Sara esittää sen näyttelyssä. Aamupäivän jälkeen teimme Sofian kanssa juustokakun, koska tuulan äidillä on tänään synttärit. Sen jälkeen Mirella lähti Saran kanssa käyttämään pointtereita lenkillä. Ilma oli todella lämmin, joten kuumahan siinä tuli kun ylämäkiä nousi vuorille. Iltapäivällä menimme takaisin kenneliin ja päästimme koirat ulos. Pesimme koiran, joka tuli hoitoon näyttelyreissun ajaksi, sekä trimmasimme sitä hieman. Sen jälkeen treenasimme pen

6.4

Tänään meillä on vihdoin taas vapaapäivä ja suuntaamme Rooman eläintarhaan Bioparkoon. Päivästä oli luvattu todella lämmin ja aurinkoinen, lämpötilan tulisi kohota jopa 21 asteeseen. Suuntasimme heti aamusta eläintarhaan. Odotimme innolla sinne pääsyä, koska siellä olisi sellaisia eläimiö joita emme olleet aikaisemmin nähneet. Niitä ovat mm. kirahvi, norsu, virtahepo, kenguru, sekä vyötiäinen. Joillakin eläimillä oli ihan kivat elinolot ja niillä oli isot tarhat, missä ne pystyi toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään. Apinoilla mm. oli isot leikkikentät joissa ne pystyi hyppimään ja pomppimaan. Joillakin eläimillä taas oli hivenen pienet tarhat, eivätkä ne olleet niin hirveän hyvinvoivan näköisiä. Mutta ihan kiva kokemus oli nähdä tälläinen vähän ekstoottisempi eläintarha ja kiva oli tutustua uusiin lajeihin! :) Puiston jälkeen suuntasimme hetkeksi vielä roomaan ja hetken siellä kierrettyämme lähdimme junalla takaisin kotia kohti. Emme olleet aivan varmoja busseista, että mill

5.4

Aamulla Mirjamin kuume oli jo hieman laskenut, mutta hän jäi vielä aamuksi varuilta lepäilemään. Mirella lähti yksin siis hoitamaan kennelin. Koirat menivät normaalisti ulos aamulla ja siivoukset piti hoitaa suht nopeasti, koska ilma näytti siltä, että voisi ruveta satamaan millä hetkellä hyvänsä. Ehdin kuitenkin hyvin siivota ja saada hommat tehtyä ja otin koirat sitten hieman aikaisemmin sisälle. Siinä sitten aamupäivän treenasin pentuja ja vähän kokenemattomampia koiria pöydällä, sekä harjailin ja pesin muita koiria. Lopuksi kävin vielä siivoamassa kakkoja pihamaalta pois ja harjasin koirien tarhat. Iltapäivällä Mirjamkin pääsi mukaan takaisin töihin! Koirat pääsivät ulos ja siivosimme kenneliä. Harjasimme koiria, leikimme niiden kanssa ja lenkitimme paria. Päivä oli taas aika normaali ja rauhallinen. :) Illalla kävimme sulkemassa kennelin.

4.4

Mirjam on vielä tänäänkin pois pelistä. Aamulla oli synkkä keli ja tytöt ehtivät nopeasti käymään ulkona ennen kuin sade alkoi. Pojat kävivät nopeasti kaksi kerrallaan ulkona, jonka aikana piti tehdä pika siivous. Annoin koirille puruluut, jotta niillä olisi jotain puuhaa kun sisällä joutuvat olemaan. Treenasin pöydällä pentuja, sekä harjailin koiria. Pesin myös pari koiraa. Uusi ruoka kuorma tuli, joten kävin auttamassa sen purussa. Iltapäivällä sää oli jo huomattavasti parempi ja koirat pääsivät kunnolla ulos. Siivosin kennelin tilat ja lähdin käyttämään paria koiraa lenkillä. Sen jälkeen leikin koirien kanssa, sekä rapsuttelin niitä hieman. Illalla kun olin koirat ottanut sisälle pesin ulkotarhat. Lopuksi myöhemmin illalla kävin vielä katsomassa, että kennellissä kaikki oli ok ja laitoin ovet lukkoon.

3.4

Mirjam on sairastunut pahaan tautiin ja hänellä on korkea kuume. Hän jäi siis potemaan sairauttaan omaan sänkyyn. Mirella lähti hoitamaan kennelin koirat. Normaalisti koiratulos taas ja kennelin siivousta. Emma oli jonkin verran apuna ja ruokki koirat. Muu perhe lähti asioilleen, joten olimme Emman kanssa kahdestaan aamupäivän. Otimme pennut ja yhden aikuisen koiran ulos leikkimään meidän kanssa, sekä treenailemaan. Jälleen kerran oli erinomainen päivä ja aurinko paistoi. Koirat nauttivat kovasti hyvästä ulkoilmasta. Iltapäivällä hoidin koirat taas ulos ja siivosin kennelin. Lisäksi pesin kaikki kennelin ikkunat. Illalla kävin vielä laittamassa kennelin tilat kiinni.

2.4

Aamulla hoidimme koirat normaalisti ulos ja ruokimme ne. Siivosimme sisätilat. Sen jälkeen treenasimme pentuja ja lenkitimme muita koiria. Pesimme myös yhden koiran. Olimme koirien kanssa ulkona ja vietimme niiden kanssa aikaa koska oli todella hyvä sää. Koirat ovat aina niin innoissaan tulossa hakemaan raputuksia, ettei kädet meinaa millään riittää :D Niitä saisi koko ajan olla rapsuttelemassa. Iltapäivällä hoidimme hommat taas normaalisti ja touhusimme kaikkea pientä koirien kanssa. Illalla kävimme laittamassa vielä kennelin tilat lukkoon.

31.3

Kuva
Lauantai aamuna lähdimme aamupalalle Roomaan ja sen jälkeen jäimme Mirjamin kanssa vielä kahdestaan kiertelemään paikkoja. Meillä oli aamu vapaata, joten päätimme käyttää sen ajan sitten hyödyksi. Parissa kirkossa taas pyörähdettiin. Yhdessä oli pääsiäismessu meneillään. Iltapäivällä palasimme takaisin kotiin ja menimme melkein heti päästämään chihut ulos ja siivoamaan kennelin tilat. Pesimme yhden koiran ja harjasimme niitä. Sen lisäksi leikitimme niitä myös. Töiden jälkeen autoimme Emmaa tekemään pääsiöiskoristeita vielä lisää. Huomenna tänne tulee Francescon sisko perheineen ja hänen äitinsä syömään pääsiäisateriaa. Pääsiäinen on täällä iso juttu ja sitä juhlistetaan yli viikon verran. Lomaa täällä on torstaista keskiviikkoon. Kuulimme myös, että täällä kirkot ovat tiukempia ja pappi ei saa kuulemma olla naimisissa tai hänellä ei saa olla lapsia. Tämä tieto oli meille aivan uutta. Lopuksi illalla kävimme pistämässä kennelin tilat kiinni.

1.4

Aamulla menimme normaalisti tekemään kenneliin työt. Päästimme koirat ulos ja ruokimme ne. Sen jälkeen taas siivottiin sekä sisällä, että ulkona. Poikien puolen seinämaalauksia jatkettiin hieman ja paranneltiin joitakin kohtia. Käyttime paria koiraa lenkillä ja leikittiin muiden kanssa. Sen lisäksi pestiin yksi koira ja harjattiin muita. Puolen päivän jälkeen Francescon siskon perhe,sekä heidän äiti tulivat syömään. Oli todella kiva syödä perinteisiä Italialaisia pääsiäisruokia ja viettää aikaa italialaisten kanssa. He ovat aika kova äänistä kansaa mutta rempseitä ja mukavia. :) Ruoka oli todella hyvää ja maukasta. Iltapäivällä menimme taas koirien luokse. Oli jälleen hyvä päivä ja päästimme kaikki ulos ja sillä välin siivosimme kennelin tilat. Leikimmeja rapsuttelimme koiria, sekä treenasimme yhtä nuorta urosta vähän näyttelyitä varten. Sillä on kuulemma kahden viikon päästä Kanadassa ensimmäiset näyttelyt. Illalla vielä pesimme ulkotarhat sen jälkeen kun olimme ottaneet koirat si

30.3

Kuva
Aamusta pesimme pointterit, koska ne olivat aamu ulkoilullaan kieriskelleet ties missä mudassa. Siitä suuntasimme kenneliin päästämään koirat ulos. Siivoamaan ja ruokkimaan, paitsi muutamaa koiraa, koska ne käytettiin eläinlääkärillä. Sittempä me harjailiin ja rapsuteltiin. Käytettiin paria lenkillä ja leikittiin koirien kanssa. Vihdoin on saapunut melko lämmin keli tänne ja olemme nautiskelleet  siestamme pää asiassa ulkona terassilla.

28.3.2018

Kuva
Tänään meillä oli vapaapäivä ja lähdimme tekemään pienen retken Pisaan. Otimme aamulla aikaisin bussin, sekä junanja matkasimme Roomaan. Meidän piti ensimmäistä kertaa käyttää metroa ja vaihtaakin sitä. Onneksimatka sujui hyvin ja pääsimme ajoissa juna-asemalle ostamaan liput Pisaan. Matka sinne kesti hieman reilu 3h ja meno matkalla jouduimme vaihtamaan junaa Firenzessä. Puolen päivän aikaa olimme perillä ja lähdimme tutkimaan vanhaa kaupunkia ja pikku hiljaa suunnistamaan Ihmeiden aukiolle. Sinne matkalla kävellessämme huomasimme suuren ihmisjoukon joenrannalla. Pysähdyimme katsomaan mitä ihmiset odottivat ja siinä vaiheessa kun ihmiset rupesivat laulamaan luultavasti Italian kansallislaulua päätimme ottaa videota. Hetken päästä 9 hävittäjää lensi ylitsemme ja niistä tuli Italian lipun väriset savut. Emme oikein tiedä miksi tälläinen tapahtuma oli järjestetty, mutta se oli ihan kiva kokemus. :) Lopulta pääsimme Ihmeitten aukiolle ja näimme Pisan kalvetantornin. Mirella kävi ostamas

29.3

Kuva
Aamulla lähdimme kenneliin hoitamaan koirat ulos ja siivoamaan. Sitten ruokkimaan ne. Siivottiin ulkoa kakkoja ja terassi pestiin. Tänään askartelimme pääsiäiskoristeita. Semmoisesta taikinasta, joka kovettuu kuivuessaan. Myöhemmin luultavasti maalaamme ne. Iltapäivällä laitoimme koirat ulos ja hieman siivosimme. Pesimme pari koiraa ja sitten vietimme mukavaa hellittely ja harjausaikaa koirien kanssa auringonpaistaessa.

24.3

Kuva
Tänään me vaidoimme osapuolia ja Mirella oli vapaalla ja Mirjam kennelissä. Aamuni alkoi menemällä emien ja pentujen luo ottamaan niitä sisälle ja siivoamaan tiloja. Siitä suuntasin tuttuun tapaan kenneliin ja aloitin laittamalla koirat ulos ja siivoamalla, sitten ruokkimalla ne. Sitten riensin leikkimään koirien kanssa ja siivoamaan ulkotarhoja. Iltapäivällä lähdin kenneliin ja päästin koirat ulos ja siivoilin. Nämä hommat tehtyäni lähdin käyttämään muutamaa koiraa lenkillä ja harjailin koiria. -Mirjam Lähdin aamulla kiertämään Roomaa. Bussi ja junamatka alkaa sujumaan jo tosi hyvin eikä onglmia ole vaikka aina lipunmyynti automaatit ei toimikkaan normaalisti. Kiertelin vanhassa kaupungissa ja katselin hienoja, upeita ja vanhoja rakennuksia. Kävin myös katsomassa upeata Balisica Santa Maria Ad Martyres kirkkoa. Joitakin tuliaisostoksia sain hommattua, täytyy vain pitää huolti ettei painorajat ylity😬 Oikein mukava ja antoisa päivä oli ja Rooma rupeaa pikku hiljaa hahmottumaan ja t

27.3.2018

Aamulla menimme normaaliin tapaan kenneliin päästämään koiria ulos. Tänään aamulla tuli kuitenkin myös puutarhuri paikalle trimmaamaan olivipuita. Meidän piti siis pitää koirat hiljaisina joten toinen meistä leikki niiden kanssa koko aamun ulkona ja toinen siivosi sisällä. Siivousten jälkeen menimme auttamaan Emmaa (kenneltyöntekijä) kenneltilojen uudelleen maalauksessa. Maalasimme tyttöjen huoneeseen pinkillä värillä raidat oven karmeihin ja ikkunoihin, sekä laatan ja kiviseinän rajaan. Huoneesta tuli kyllä tosi kiva ja raikas sekä tyttömäinen. :) Tänään oli niin hyvä sää, että koirat viettivät koko päivän ulkona. Me kävimme puolesta päivästä iltapäivään pitämässä pointtereitakin ulkona ja siinä samalla oli oikein kiva ottaa vähän aurinkoakin. Iltapäivällä menimme chihujen luokse kenneliin ja harjoittelimme itse trimmaamaan yhden pitkäkarvaisen chihun. Sen jälkeen menimme maalaamaan poikien huonetta samaan tapaan sinisellä maalilla. Lopuksi illalla otimme vielä koirat sisälle ja anno

26.3

Kuva
Aamusta lähdimme kenneliin päästämään koirat ulos, siivosimme ja ruokimme. Pesimme kennelin seinät, että ne voi maalata. Otimme koirat sisälle ja pesimme ulkotarhat. Iltapäivällä laitoimme koirat ulos ja siivosimme. Käytettiin paria koiraa lenkillä. Ja leikimme niiden kanssa. Otimme tänään myös kuvia koirista saran kanssa.

25.3

Kuva
Aamulla teimme normaali hommat ja opettelimme Russelin trimmausta. Leikittiin koirien kanssa. Iltapäivällä laitoimme koirat ulos ja siivosimme. Jatkoimme russeleita ja opettelimme lyhyt karvaisen chihun trimmaamista myös. Illalla kävimme myös lenkillä pointtereiden kanssa ja harjoittelimme seisottamista.

23.3

Tänään me jaoimme päivän Mirjam piti vapaapäivän ja Mirella teki työpäivän. Kennellissä aloitin aamulla normaali siivouksista ja koirien uloslaitosta. Sen jälkeen ruokin koirat ja siivoilin ulkona. Sen jälkeen käytin pointterit ulkona ja siivosin nurmikolta jätöksiä pois. Tänään oli sen verran kylmä ja tuulinen sää ettei koirat olleet kovin kauaan ulkona. Siksi pääsin pesemään ulkoaitauksia. Iltapäivällä päästin koirat taas ulkoilemaan ja siivosin sisällä. Osalle annoin taas ruokaa. Sitten pidimme koirien kanssa leikkihetken ja käytin yhtä lenkillä. Lopuksi kävin vielä pentuja katsomassa. Ne oli kovasti kasvanut ja silmätkin oli ruvennut aukeamaan. :) Illalla kävin vielä laittamassa ovet kiinni ja tarkistin että kaikki oli ok. -Mirella Minun päiväni lähti bussilla Montebelloon ja sieltä junalla Roomaan. Roomassa minulla ei niinkään ollut määränpäätä joten vain käyskentelin eteenpäin. Satuin löytämään shoppailu alueen, kierrettyäni sen huomasin, että olimme aikaisemmin vain kävell

22.3

Lähdimme kenneliin päästämään koirat ulos ja siivoamaan. Ruokimme koirat. Pesimme pari koiraa. Treenattiin pentuja ja syötettiin ne uudestaan. Iltapäivällä päästettiin koirat sisälle ja siivoiltiin kenneliä. Kennelin omistaja näytti meille hyvää pentujen näyttely treeniä. Ja käytimme muutamaa koiraa lenkillä. 

21.3

Aamulla hoidimme pointterien ruokailun ja ulkoilutuksen. Lähdimme kenneliin laitoimme koirat pihalle ja siivosimme. Treenasimme pentuja ja pesimme yhden koiran. Koirien alusia tuli uusia ja autoimme purkamaan lastia. Laitoimme koirat takaisin sisään. Käytimme pointterit ulkona flexeissä, koska pihaan oli hankittu pieni vuohi ja koirat eivät ole tottuneet siihen. Iltapäivällä menimme päästämään kennelin koirat ulos ja siivoilimme. Ruokimme pennut. Otimme villakoiran harjaukseen. Lähdimme käymään illalla ruokakaupassa Sacrofanossa.

20.3

Aamusta sovimme, että pidämme vapaa-päivän ja siitä aloimme lähtemään bussilla kohti Montebelloa . Montebellosta lähdimme Roomaan ja siellä suuntasimme vanhaankaupunkiin. Matkan varrella oli espanjalaiset portaat. Nämä ovat Rooman suosituimmat ja kuuluisimmat ulkoilmaportaat. Portaita on 135. Yläpäässä kohoaa Trinità Dei Montin kirkko. Ja hieno Trevin suihkulähde. Joka on maailman tunnetuin, turistit heittävät kolikoita tuhansien eurojen edestä. Koska uskomuksen mukaan kolikonheittäjä palaa uudelleen Roomaan. Forum Romanum on muinaisen Rooman keskus. Siinä oli muinaisiaraunioita ja se oli ihan colosseumin vieressä. Colosseumin sisällä oli muutamia tauluja, mutta muuten se oli historiallinen rakennus. Colosseumista tullessamme satoi hieman ja lähdimme suuntaamaan kohti vanhaa kaupunkia ostoksille ja ruokailemaan. Matkalla kuitenkin lähdimme väärälle kujalle ja päädyimme käymään kirkossa. Oikean kadun löydyttyä lähdimme vanhaankaupunkiin. Kävimme kahvilassa, jonka yhteydessä oli kaupp

19.3

Lähdimme kenneliin siivoamaan ja ruokkimaan koirat. Päästimme ne ulos sateen lakattua ja pesimme, harjasimme ja leikkasimme kynnet pennuilta. Otimme koirat sisään ennen sateen yltymistä. Lähdimme ulkoiluttamaan pointterit pikaisesti. Iltapäivällä käytimme pointterit nopeaa ulkona. Ei satanut joten laitoimme kennelin koirat ulos ja aloimme siivoamaan. Pesimme yhden koiran ja harjailimme muutamia. Ruokimme pennut sisällä muiden ollessa vielä ulkona ja aloimme harjaamaan villakoiraa. Otimme koirat sisälle. Vielä illalla kävimme lenkillä saran ja pointtereiden kanssa vuorilla.

18.3

Aamu alkoi pointterin pesulla. Suuntasimme kenneliin siivoamaan. Ulkona satoi vettä kaatamalla joten koirat olivat sisällä. Ruokimme ne ja aloimme harjailemaan ja leikkaamaan kynsiä. Iltapäivällä ulkoilutimme pointterin ja lähdimme kenneliin päästämään koirat ulos ja siivoilemaan.Pestiin yksi koira ja  leikimme koirien kanssa, kunnes alkoi satamaan ja otimme koirat sisälle syömään keksejä. Ulkoilutimme pointterin ja ruokimme sen.

17.3

Tulimme aamusta kenneliin siivoamaan ja ruokkimaan koirat käytimme koirat pikaisesti ulkona ja pidimme sitten kynsienleikkuu operaatiota. Muutamia koiria harjasimmekin. Päivällä päästimme pointterit ulos. Iltapäivällä käytimme pointterit pikaisesti ulkona ja lähdimme kenneliin päästämään koirat ulos ja jatkoimme kynsienleikkuuta ja harjailuja. Illalla vielä hoidimme pointtereita.

15.3 koiranäyttelyyn

Aamulla lähdimme Montebelloon bussilla, josta jatkoimme junalla Roomaan. Roomassa lähdimme kävellen toiselle juna-asemalle. Otimme kyllä kuvia matkan varrella, mutta ilmeisesti eilinen blogitekstikin päätyi bittiavaruuteen huonon internetin takia. Menimme ison torinkin ohitse siellä myytiin hedelmiä, lihaa ja kalaa, erilaisia kodin tarvikkeita. Juna-asemalle saavuttuamme lähdimme etsimään ruoka paikkaa ja siinä tulikin ongelmaksi siestan vietto sillä miltein kaikki paikat olivat kiinni. Siitä lähdimme kiertämään hieman juna-asemaa ja odottelemaan junaa. Reggio emilianoon saavuttaessa otimme taksin hotellillemme ottamaan huoneen vastaan ja jättämään enimmät tavarat pois. Lähdimme taksilla keskustaan  katselemaan paikkoja. Siellä oli upeita rakennuksia, gallerioita ja joku ooppera tai musiikkitalo. Etsimme ruokapaikan ja lähdimme etsimään taksia. Alkoi kuitenkin satamaan ja ajattelimme vauhdittaa hotellille pääsyä kysymällä ravintoloista voitaisiinko sieltä soittaa taksia. Toisella ravi

16.3 koiranäyttely päivä

Kuva
Aamulla nautimme ihanan hotelliaamiaisen. Sen jälkeen kävimme keräämässä kimpsut ja kampsut ja lähdimme luovuttamaan ja maksamaan hotelli. Sitten lähdettiin taksilla keskustaan ostoksille ja katselemaan vähän paikkoja siinä sivussa. Sitten suuntasimme jälleen taksilla näyttelypaikalle. Näyttelyssä kiersimme katsomassa erikoirien kehiä ja katsoimme lyhytkarvaisten chihujen kehät. Kennelin koirasta tuli rotunsa paras ja italian valio. Monet koirat olivat tosi isoja ja rotevia verrattuna suomen koiriin mm. Rottweilerit, Tanskandoggit. Kultaisetnoutajat hyvin tummia väriltään, kun suomessa ne ovat miltein valkoisia. Myös koirien turkkeja saa värjäillä liiduilla tai puuterilla ja föönata ja puunata tosi paljon, mitä suomessa ei saa tehdä. Näyttelyltä lähdimme suuntaamaan kohti reggio emilianon juna-asemaa ja kohti Roomaa. Roomassa kävimme syömässä ja hitaan palvelun takia suuntasimme taksilla takaisin kennelille.

14.3

Aamusta lähdimme laittamaan kennelin koirat ulos ja siivoamaan kenneli ja ruokkimaan koirat. Pesimme, föönasimme ja harjasimme villakoiran. Kennelissä kävi uudestaan vierailija, jota varten teimme pientä lisä siivousta. Pesimme yhden koiran joka lähtee huomenna näyttelyyn yhden toisen koiran kanssa. Pääsemme sinne mukaan omakustanteisesti. Iltapäivällä me veimme koirat ulos siivoiltiin pestiin yksi chihuahua ja villakoira. Villakoiran turkki on hyvin haasteellinen, siitä pitää harjata takut pois villakoirien omalla kammalla. Leikimme hetken koirien kanssa. Ja laitoimme ne sisälle.

13.3

Aamulla lähdimme kenneliin siivosimme ja laitoimme koirat ulos. Ruokimme ne. Sitten laittelimme kennelin tavaroita järjestykseen ja pesimme ikkunoita ja keräiltiin karvoja lattioilta. Kun kenneliin tuli käymään vierailija. Käytiin pointtereitten kanssa ulkoilemassa hetken. Iltapäivällä laitoimme kennelin koirat ulos ja siivoilimme hieman minä jäin harjailemaan muutamia koiria, kun amirella lähti ulkoiluttamaan pointtereita. Otimme koirat sisään ja päivämme oli siinä.

12.3

Aamulla ruokimme pointterit ja käytimme ne ulkona. Menimme kenneliin käytettiin koirat pikaisesti ulkona, koska satoi aika paljon. Siivottiin ja sade jo lakkasi joten laitettiin koirat ulkoilemaan vielä hetkeksi. Menimme käytettiin pointterit ulkona ja käytiin katsomassa pentuja. Veimme kenneliin uuden ruoka säkin. Iltapäivällä laitoimme koirat pihalle ja siivoiltiin hieman. Leikattiin kynsiä ja harjailtiin koiria. Otettiin koirat sisälle ja annettiin herkkuja. Käytettiin pointterit ulkona ja ruokittiin ne.

11.3

Aamulla herättyämme ruokimme pointterit ja päästimme ne ulos. Aamupalan jälkeen suuntasimme kenneliin päästämään koirat ulos. Siivotessamme alkoi satamaan, joten keräsimme muutaman koiran sisään ja sade siinä välissä lakkasikin jo. Jatkoimme siivousta ja laitoimme sisälle otetut koirat takaisin ulos. Ruokimme kennelin koirat ja lähdimme katsomaan eilen syntyneitä pentuja. Kävimme pesemässä yhden koiran ja leikimme pentujen kanssa. Iltapäivällä koirat olivat hetken ulkona, koska satoi paljon. Annoimme niille luut ja siivosimme kenneliä. Veimme pointtereille uuden ruoka säkin ja ruokimme ne. Illalla käytimme pointterit ulkona ja suljimme kennelin.

10.3.2018

Aamulla meillä oli pieni muotoisia ongelmia, koska emme meinanneet millään saada ulko-ovea auki lukituksesta. Perheen vanhempi tyttö Sofia joutui vapaapäivään heräämään meidän takia aikasin ja avata oven. Emme sentään töistä myöhästyneet ja ehdimme hyvin käyttää pointterit ulkona, jonka jälkeen menimme kenneliä hoitamaan. Hoidimme normaaliin tapaan koirat ulos ja siivoukset. Pesimme taas pari koiraa. Puolen päivän aikaan koirat palasivat takaisin sisälle ja me lähdimme hoitamaan pointterit. Niillä tuntui olevan mukavaa ulkona, sen verran ne temusivat ja lopputulos oli pesupäivä. Päivällä menimme taas kenneliin ja hoidimme koirat, leikimme niiden kanssa ja pesimme niitä, sekä leikkasimme kynsiä. Illan lähestyessä koirat palasivat takaisin sisätiloihin ja menimme päästämään pointterit ulos. Niillä virtaa tuntuu vain koko ajan riittävän. :D Kävimme myös myöhään illalla hoitamassa kennelin tilat lukkoon ja tarkistimme, että kaikilla koirilla oli asiat ok.

9.3

Hoidimme aamulla pointterit, kun perheen äiti Tuula ja tytär Sara lähtivät englantiin crufts:iin koiranäyttelyyn. Hoidamme siis koko viikonlopun niitä. Sitten menimme normaaliin tapaan hoitamaan kennelin siivouksen ja leikkimään koirien kanssa ja pesemään koiria. Päivällä olimme pointtereiden kanssa ulkona, kun oli hyvä sää.  Iltapäivällä laitoimme koirat taas nauttimaan ulkosäätä ja siivosimme kennelin tilat. Siivouksen jälkeen pienet pennut otettiin myös ulos ja leikimme hetken aikaa niiden kanssa. Alku illasta laitoinne koirat sisälle ja lähdimme hoitamaan pointterit. Illalla teimme vielä normaaliin tapaan kennelin tarkastuksen ja lukitsimme ovet. Vanhempi pointteri Winnie nukkui meidän kanssa sängyssä. :)

8.3

Kuva
Tänään lähdimme vapaa päivää viettämään Roomaan ja päätimme mennä Vatikaaniin. Aamupäivällä kiersimme  Pietarinkirkon ja vatikaanin museon, se on toisiksi suurinkirkko maailmassa ja siinä on yli tuhat huonetta ja sen pituus on n. 8km. Siellä oli alueita joissa ei saanut ottaa kuvia, kuten todella pyhäpaikka. Museossa oli alueet Italiasta, antiikin Roomasta, Kreikasta ja Egyptistä. Pietarinkirkossa menimme portaita pitkin ylös torniin. Sieltä aukesi huikeat maisemat roomaan. Sieltä päästyämme kiersimme ja kiersimme miten pääsemme vatikaanin puolelle, mutta sinne pääsee vain erikoisluvalla, joten lähdettiin Rooman keskustaan päin jalkain. Olisimme halunneet käydä hevosajelulla, mutta se oli tosi kallis. Kilometrejä kertyi melkein parisen kymmentä, onneksi sää oli kaunis ja aurinkoinen joten kävely mukavaa :) Illalla jalkoja kyllä särki hieman. Junalla mentiin takaisin päin kotiin ja siitäkin selvittiin alkuongelmien jälkeen hyvin. Tämä on pietarinkirkon kupolista otettu kuva, jonn

7.3

Aamusta suoritimme siivoukset ja koirat ruokittiin ulos. Aamulla oli todella hyvä keli, joten koiren kanssa leikittiin ulkoa ja olemme oppineet hyvin mikä koira kuuluu mihinkäkin aitaukseen sisällä. Sitten harjailimme ja leikkasimme kynsiä. Iltapäivällä alkoi sitten satamaan että käytettiin pikapikaa koirat ulkona ja alettiin siivoamaan sisällä. Pesimme myös koiria. Omistaja toi koirille uusia leluja ja herkkuja ja jaoimme niitä. Pääsimme myös opettamaan pentuja näyttelyä varten.

6.3

Tänään pääsimme hoitamaan siivouksen ja ruokinnat keskenämme. Pesimme pari koiraa ja harjailimme ja leikkasimme kynsiä. Samat hommat toistui iltapäivälläkin. Myöskin tutustuttiin lisää koiriin leikkimällä niiden kanssa. Illalliseksi söimme italialaista joulun ajan ruokaa pastaa ja lihalientä.

Ensimmäinen päivä 5.3

Me käytiin tutustumassa kennelin tiloihin ja hoidettiin aamu siivouksia ja ruokintaa. Pesimme myös perheen pointterit ja muutama chihuahua. Illalla kävimme hoitamassa siivoukset ja keskustelimme hieman jalostuksesta. Tänään oli aika sateista, mutta miellyttävämpää kuin Suomessa. Lopouviikolle odotellaan lämpimämpää säätä. Täällä vietetään myös siestaa, joten keskellä päivää on pidempi tauko. Kuvia kenneltilasta ei saada ottaa, mutta sitten kulttuuri kohteista enemmän.

Italiaan

Se on pian lähtö chihuahua-kenneliin Italiaan. Näin eläintenhoitajina ja rodusta kiinnostuneena mennään luokkalaiseni kanssa, vitsit miten jännää! Lähtö olis viikon päästä ja kaiken maailman kela asiat ja passit, vakuutukset, kimpsut ja kampsut kasattavana...