8.4

Tänään Mirjam jäi kennelille ja Mirella lähti käymään näyttelyssä.

Aamusta lähdin normaaliin tapaan kenneliin. Laitoin koirat ulos ja ruokinne. Aloin siivoamaan kenneliä. Sitten kävin keräämässä ulkotarhoista kakkoja pois ja pesin yhden koiran.

Iltapäivällä lähdin kenneliin päästämään koiria pihalle ja siivoamaan kenneliä. Sitten harjailin koiria.
-Mirjam

Lähdimme 6.30 Toscanan maakuntaan, Sianoon koiranäyttelyyn. Matkaan lähti mukaan Francesco ja Sara ja koirista Nata  ja Melissa, Megan ja tutustumaan Olivia.  Menimme tietullimaksun läpi, näillä on semmonen laite, ettei tarvitse maksaa, koska se on vuosimaksulla. Matka kesti kaksi tuntia.
Näyttely oli ulkona ja se oli kaikkien rotujen näyttely. Alue oli aika pieni, siellä oli neljä isoa teltta aluetta kehille. Häkki ja trimmi alueet olivat aivan kehien vieressä. Koiria taas puunattiin ja laitettiin aineita, suoristettiin suoristusraudalla turkkeja. Hiuslakan määrä kirveli silmissä, vaikka oltiin ulkona. Pointtereiden ja chihujen kehät meinasivat mennä päällekkäin. Jouduin olemaan valmiustilassa esittämään Natan. Kehät menivät kuitenkin niin, että Sara pystyi esittämään kaikki koirat.
Lopputulos oli se että Natasta tuli Italian juniorimuotovalio ja Melissasta Italian valio. Megan ei tällä kertaa pärjännyt. Valioitumiseen tarvitaan kuudesta näyttelystä luokkavoitto ja serti, eli valioksi tuleminen ei käy ihan hetkessä.
Onneksi päivä oli hyvin aurinkoinen, koska jouduimme jäämään odottamaan ryhmäkehiä jonne Melissa osallistui. Onneksi odottaminen ei ollut turhaa, koska Melissa tuli FCI 9 ryhmän kolmanneksi.
Saavuimme myöhään illalla kennelille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

27.3.2018

31.3

24.3